sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Belugabolognese

Tämä on ruotsalainen somehitti vuodelta 2019, ohje on blogista " Go 4 it vol.2 "



 4 annosta

Ainekset:

neljän hengen annos pastaa, miuluiten spagettia

10 öljyssä marinoitua aurinkokuivattua tomaattia

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 rkl öljyä aurinkuivatuista tomaateista ( tai oliiviöljyä )

1 prk hyvää tomaattimurskaa

4 dl vettä

2 dl keittämättömiä belugalinssejä

1 rkl vihannesfondia ( tai 1 vihannesliemikuutio )

1/2 rkl hunajaa

1 rkl balsamiviinietikkaa

1 rkl kuivattua timjamia

suolaa 

pippuria myllystä

raastettua parmesaania

reilusti tuoretta basilikaa

Valmistus:

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit, Kuutioi sipulit pienessä öljytilkassa isolla pannulla tai kattilassa aurinkokuivattujen tomaattien kanssa. Lisää tomaattipyree ja jatka paistamista parisen minuuttia koko ajan sekoittaen.

Laita sekaan kaikki loput ainekset ja anna kiuhuskella hiljakseen kannen alla noin 20 min.

Mausta suolalla ja tuoreella rouhitulla pippurilla.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Tarjoile parmesaaniraasteen ja basilikasilpun kanssa.

  






maanantai 18. maaliskuuta 2024

Paahdettu selleri-mascarponekeitto

 



Ohje on "soppa365.fi" sivustolta  - helppo ja maukas keitto

Ainekset:

1 nippu ( 400 g ) varsiselleriä

1/2 purjo 

2 valkosipulinkynttä

1 rkl öljyä

1/2 tl suolaa

1/4 tl mustapippuria myllystä

4 perunaa ( jauhoinen lajike )

8 dl vettä

1 1/2 rkl kasvisfondia

3/4 purkkia ( a' 250 g ) mascarponea

1 rkl sitruunamehua

Työvaiheet:

1) Laita uuni kuumenenmaan 225 asteeseen. Itse paahdoin kasvikset airfryerilla jolloin esilämmitystä ei tarvita.  Leikkaa sellerit, purjo ja valkosipulinkynnet ronskeiksi paloiksi uunipellille. Kääntele öljy, suola ja pippuri kasviksiin. Paahda uunissa 12 - 15 minuuttia.

2) Kuori perunat ja kuutioi kattilaan. Lisää vesi ja fondi, anna kiehua hiljalleen kannen alla. Kun uunikasvikset ovat paahtuneet, lisää ne kattilaan ja jatka keittämistä kunnes perunat ovat kypsiä, yhteensä noin 15 minuuttia.

3) Lisää mascarpone ja sitruunamehu ja soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi. Kuumenna vielä ennen tarjoamista.



Juustoinen sipuli-paprikapiiras

 

Valion sivuilta on tämä ohje ja kyllä toimii.

Ainekset:

100 g voita

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 rkl oreganoa ( tai hieman vähemmän )

2 rkl kylmää vettä 

Täyte

5 ( 450 g ) sipulia

1 ( 175 g ) keltainen paprika

1 ( 175 g ) punainen paprika

2 - 3 rkl voita

1 tl basilikaa

1 rkl hunajaa

1 tl suolaa

1/2 rasiaa ( a' 400 g ) Valio Polar 9% levittyvää sulatejuustoa

2 kananmunaa


1) Nypi hieman pehmenneen voin joukkoon jauho-mausteseos ja lisää lopuksi kylmä vesi. Levitä taikina halkaisijaltaan 26 - 28 cm:n piirasvuokaan.

2) Halkaise ja viipaloi sipulit ja suikaloi paprikat. Paista ne pehmeiksi voissa. Ota pannu levyltä. Mausta seos ja sekoita joukkoon juusto sekä munat.


) Levitä täyte taikinapohjalle ja paista 200 asteessa n. 40 min. Peitä piiras leivinpaperilla kun pinta on kauniisti ruskistunut.




sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Chili con carne-keitto

 


K-Ruoka resepti.

Tosi maukas ja helppotekoinen keitto. Juustoraaste tarjoilussa ehkä tarpeeton.

Ainekset:

1 sipuli

2-3 valkosipulin kynttä

2 lehtisellerin vartta

1 punainen chili

1 tlk ruskeita papuja suolaliemessä

2 tomaattia

250-350 g naudan jauhelihaa

1 ps kasvissuikaleita

1 tlk paseerattua tomaattia

1/2 l vettä

1-2 liha-annosfondia

(1/2 tl suolaa )

1/2 tl mustapippuria

1/2 dl timjamia hienonnettuna

Lisäksi:

juustoraastetta

maissilastuja

1) Leikkaa kuorittu, halkaistu sipuli ohuiksi viipaleiksi, Hienonna valkosipulin kynnet, lehtisellerin varret ja halkaistu chilipalko, josta on poistettu siemenet. Huuhtele ja valuta pavut. Kuutioi tomaatit.

2) Paahda jauheliha pinnoitetussa kattilassa. Sekoita joukkoon sipulit, chili ja lehtiselleri. Anna hautua kannen alla muutama minuutti.

3) Lisää kasvisuikaleet, paseerattu tomaatti, vesi, lihafondi ja pavut. Mausta vielä suolalla ja pippurilla, Hauduta kannen alla noin 10 minuuttia. Ripottele pinnalle timjami ja tomaattikuutiot. Tarjoa keitto juustoraasteen ja massilastujen kanssa.






lauantai 4. marraskuuta 2023

Sinikka Sokan jokirapurisotto




 Alkon sivuilta bongattu risotto-ohje joka poikkeaa perinteisestä risotosta, lopussa lisätään kermavaahtoa risoton joukkoon!

Viinisuositus sauvignon blanc Ranskan Pouilly-Fumesta.

Valmistusaineet:

2 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

4 dl risottoriisiä

1/2 dl oliiviöljyä

1 luomusitruuna ( 1/2 dl sitruunamehua + kuori )

1 l kasvislientä

1 dl parmesaanijuustoa raastettuna

3 rkl voita

1/2 dl lemoncurdia

1/2 tl mustapippuria

2 pkt jokiravunpyrstöjä

1 limetti

2 dl kuohukermaa kevyesti vaahdotettuna

Valmistu:

1, Kuori ja hienonna sipulit.Kuullota sipuleita muutama minuutti keskilämmöllä oliiviöljyssä.

2. Lisää riisi ja kuullota kunnes se muuttuu kuultavaksi.Kaada pannulle sitruunamehu ja sekoita, kunnes sitruunamehu on imeytynyt.

3. Kuumenna kasvisliemi.Lisää kuumaa kasvislientä vähän kerrallaan ja sekoita riisiä koko ajan.Lisää seuraava kauhallinen kun neste on imeytynyt.Kypsennä keskilämmöllä 20 - 25 min riisilajista riippuen.Kypsä risotto on löysähköä.

4. Lisää risottoon raastettu parmesaanijuusto ja voi.Mausta risotto lemoncurdilla ja mustapippurilla-

5. Valuta jokiravut ja lisää ne risoton joukkoon.Raasta limetin kuori ja purista mehu risoton joukkoon.

6, Vaahdota kuohukerma kevyesti ja lisää se risottoon.

lauantai 28. lokakuuta 2023

Raita

 Raita on jugurttikastike jota tarjotaan voimakkaasti maustettujen, tulistenkin intialaisten ruokien kanssa.Siihen voi myös dipata vaikka naan-leipää.Raitaan lisätään usein viilentävää, virkistävää minttua.

Ainekset

2 dl turkkilaista jugurttia

10 cm pala kurkkua

2 tl juoksevaa hunajaa

2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna

1/2 tl juustokuminaa

1/2 tl chilijauhetta

1/2 tl suolaa tai maun mukaan

mustapippuria myllystä

Valmistus

1 Raasta kurkku ja valuta.Sekoita kaikki ainekset.

2 Anna kastikkeen maustua jääkaapissa jonkin aikaa ennen tarjoilua.Tarjoa liha- ja pataruokien kanssa tai esim. Naan-leivän kanssa.



Naanleipä





Ohje on Valion sivuilta.

 Ainekset 

12 kpl


2 dl turkkilaista jugurtttia

2 dl maitoa

25 g hiivaa

1 tl suolaa

2 tl sokeria

7 dl vehnäjauhoja

50 voita sulatettuna

Voiteluun 

30 g voita sulatettuna

Valmistus

1 Liuota kädenlämpöiseen jugurtti-maitoseokseen hiiva,suola ja sokeri- Lisää jauhot sekoittaen ja lopuksi voisula-Peitä leivinliinalla.Kohota kaksinkertaiseksi.

2 Jaa taikina 12 osaan jauhotetulla pöydällä.Taputtele 4 palaa puhtaalle pellille ( älä käytä leivinpaperia ) 2 - 3 mm:n paksuisiksi soikioiksi.Voit myös kaulia soikiot pöydällä.

3 Paista heti 275 asteessa uunin yläosassa 5-7 minuuttia.Kauli ensimmäisten leipien paistuessa pöydällä seuraavat 4 leipää.Siirrä ne kuumalle,uunista otetulle pellille.Paista.Paistoaika tällöin hiemn lyhyempi.

4 Voitele leivät paistamisen jälkeen voisulalla.Peitä leivät.