torstai 7. helmikuuta 2019
Appelsiini-porkkana-inkivääri smoothie
1 iso appelsiini
2 porkkanaa
pieni pala inkivääriä
vettä( ja jääpaloja )
Harjaa porkkanat juuresharjalla ( tai kuori porkkanat ). Kuori appelsiini ja inkivääri.
Blendaa ainekset sekaisin.
Lisää vettä kunnes koostumus on sopiva.
Vehreä vihersmoothie
tiistai 1. tammikuuta 2019
Perunasalaatti
Raikas, hakkaa mennen tullen einessalaatit. Erinomainen paahtopaistin kanssa.
Ainekset ( 6 annosta )
Perunasalaatti
1 kg perunoita ( kiinteä lajike )
1-2 omenaa ( kirpeä lajike )
2 maustekurkkua
1 punasipuli
Kastike
200 g kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 rkl dijon sinappia
1 tl suolaa
1 tl hunajaa
1/2 tl mustapippuria
Päälle
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna
Valmistus
1. Keitä perunat kuorineen kypsiksi kevyesti suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja anna jäähtyä.Kuori ja leikkaa perunat kuutioiksi.
2. Kuori ja kuutioi omena. Hienonna kuorittu sipuli. Leikkaa maustekurkku kuutioiksi.
3. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Lisää joukkoon kasvikset. Kauho perunasalaatti varovasti sekaisin.
4. Anna perunasalaatin maustua jääkaapissa peitettynä vähintään pari tuntia. Kumoa perunasalaatti tarjoilukulhoon.
5. Viimeistele perunasalaatti ruohosipulilla.

lauantai 29. joulukuuta 2018
Maa-artisokkarisotto
Ainekset (4 annosta)
- 250 gmaa-artisokkaa
- 1sipuli
- 2 rkloliiviöljyä
- 2 1/2 dlkasvislientä
Risotto
- 2 rkloliiviöljyä
- 1sipuli
- 1valkosipulinkynsi
- 200 grisottoriisiä
- 2 dlvalkoviiniä
- 7-8 dlkasvislientä
- 3 rkltuoretta timjamia
- 1/4 tlmustapippuria
Maa-artisokkasipsit
- 100 gvoita
- 1maa-artisokka
Tarjoilu
- 1 dlparmesaaniraastetta
- 1/2sitruunan raastettu kuori
Tee näin
Pese maa-artisokat, kuori ja leikkaa paloiksi. Hienonna sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit ja maa-artisokat. Kuullota muutama minuutti.
Lisää kattilaan kasvisliemi. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes maa-artisokat ovat pehmeitä. Siivilöi kasvikset liemestä ja soseuta. Säästä keitinliemi.
Hienonna sipulit ja kuullota ne öljyssä paistokasarissa.
Lisää riisi ja kuullota, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää viini ja odota, että se imeytyy riisiin.
Lisää maa-artisokkien keitinliemi ja kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja kypsennä välillä sekoitellen. Lisää lientä aina edellisen erän imeydyttyä.
Tee sipsit. Leikkaa maa-artisokka ohuiksi lastuiksi. Kuumenna voi pannulla ja lisää maa-artisokat. Anna voin ruskistua. Kun lastut ovat kullanruskeita, nosta ne leivinpaperin päälle kuivumaan.
Lisää maa-artisokkapyree, kun riisi on lähes kypsää. Mausta pippurilla, timjamilla ja ruskistetulla voilla.
Viimeistele annokset parmesaanilla, maa-artisokkasipseillä ja sitruunankuorella
lauantai 22. joulukuuta 2018
Saaristolaisleipä
Ohjeesta tulee 3 leipää
1 l piimää
11/2 hiivaa
4 tl suolaa
3 dl siirappia
3 dl Tuoppi kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
9 dl vehnäjauhoja
*lämmitä piimä 37 C° = kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkkoon
*sekoita kunnes hiiva on liuennut piimään
*lisää suola, siirappi ja kaikki kuiva-aineet, vehnäjauhot viimeiseksi
*ei tarvitse kuin sekoittaa kaikki tasaiseksi taikinaksi
*öljyä kevyesti pitkänomaiset leipävuoat siveltimellä
*jaa taikina kolmeen vuokaan
*peitä vuoat leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä n. 1 - 11/2 h
*paista 175 C°:ssa, paista ensin 20 min. ja peitä sen jälkeen foliolla
ja jatka paistamista vielä n. 50 minuuttia
*jäähdytä - malta syömästä heti - paranee säilytettäessä
*säilyy jääkaapissa jopa 2 viikkoa, voi pakastaa

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018
BBQ-ribsit
Ainekset 4 annosta
n. 2 kg Spare ribsejä ( HK Viljaporsaan ribsejä, king ribsejä )
n. 2 l vettä
1/2 tlk ( â 0,5 l ) tummaa lager olutta
1 rkl suolaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
BBQ-kastike
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1/2 tlk tummaa lager olutta
1/2 dl omenaviinietikkaa
3/4 dl chilikastiketta
2 dl ketsuppia
1/2 dl öljyä
2 rkl soijakastiketta
1 dl fariinisokeria
1 tl rakuunaa
Valmistus
1. Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen keittämistä, Paloittele kylkipalat muutamaan osaan. Mittaa suureen kattilaan vesi, olut ja suola. Lisää kuorittu ja lohkottu sipuli sekä hienonnettu valkosipulinkynsi. Kuumenna kievaksi.
2. Nosta lihat kiehuvaan liemeen. Lisää vettä tarvittaessa niin, että lihat peittyvät. keitä lihoja 1 - 1 1/2 tuntia. Siirrä kattila pois liedeltä.
3. Lihojen kiehuessa valmista barbequekastike. Hienonnakuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet. Lisää kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin tunnin ajan. Sekoita välillä, jotta kastike ei pääse palamaan. Kastikkeen kuuluu olla melko paksua.
4. Nosta lihat liemestä uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele lihojen pintaan hieman suolaa. Valele kastiketta lihojen pintaan molemmin puolin ja kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 15 - 20 minuuttia. Valele lihojen pintaan lisää kastiketta paistamisen puolivälisä. Voit kypsntää ribsit myös grillissä. Mikäli kastiketta jää yli, voit tarjota sn ribsien kanssa.

tiistai 1. toukokuuta 2018
Paholaisen hillo
Alkuperäinen ohje Dansukkerin sivuilta.
Erinomainen lisuke esim grillatun lihan kanssa.
Raaka-aineet
800 g tomaattimurskaa
400g punaisia paprikoita ( n. 2 kpl koosta riippuen )
1 sipuli
2-4 kpl punaista chiliä
6-8 kpl valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta
2 tl oreganoa
1/2 dl etikkaa ( esim omenaviinietikkaa )
1 pkt Dansukker hillo-marmeladisokeria

Kaada tomaattimurska kattilaan. Pilko paprikat ja sipuli pieneksi silpuksi. Halkaise chilit ja poista siemenet esimerkiksi valuvan veden avulla. Pilko myös chilit pieneksi silpuksi. Chilien käsittelyssä kannattaa käyttää suojahanskoja (esim. kauppojen siivousosaltolta saa kertakäyttömuovihanskoja).
Laita silput kattilaan tomaattimurskan sekaan. Kuori valkosipulinkynnet ja murskaa joukkoon. Lisää myös mausteet ja sekoita. Anna kiehua 30-40 minuuttia. Sekoittele välillä.
Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kiehauta uudelleen ja keitä noin 5 minuuttia.
Jäähdytä hetki ja laita hillo lasipurkkeihin. Säilytä kylmässä.
Vinkki säilöntään:
Pese lasipurkit kansineen huolellisesti. Kun hillo kiehuu laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Laita purkit kylmään uuniin (ei kuumaan etteivät purkit räjähdä lämmönvaihtelun vuoksi) ja anna olla siellä noin puoli tuntia. Samaan aikaan keitä purkkien kannet kattilassa, jossa on vettä sen verran että kannet peittyvät. Nämä toimenpiteet steriloivat purkit ja pitävät bakteerit loitolla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)